Hae tästä blogista

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Talvivaaran jätevedet ensi kesäksi Helsingin uimarannoille?

Talvivaaran kaivoksen jätevesiallas alkoi vuotaa marraskuun alussa. Kyseessä on vasta kolmas "erittäin epätodennäköinen" vuoto samalla paikalla. Jätevettä valui pahimmillaan 5000 kuutiometriä eli 120 maitorekallista tunnissa.

Lopulta myrkylliset jätevedet karkasivat Vuoksen vesistön suuntaan.  Myrkkypitoisuus nousi Lumijoessa eliöille myrkylliselle tasolle. Muistutamme, että ihminenkin on eliö.



Tämän vuodon selvittelyjen yhteydessä on paljastunut, miten huolellisesti Talvivaara on suojellut ympäristöä. 

Ympäristön suojelemiseksi on sulfaatti-, nikkeli- ja uraanipitoista jätevettä sisältävien sakka-altaiden pohjat pinnoitettu peräti puolentoista millin vahvuisella muovikalvolla. Rakennusvaiheessa varmistettiin huolella, että kalvoon syntyy ennen pitkää reikiä.

Nelosen uutiset: Talvivaaran jätevesiallas on rakennettu haavoittuvaisella tavalla 
Vihreä Lanka:  Talvivaaran arviointi: jäteallasvahinko "erittäin epätodennäköinen" 
KU: Jätevesi valuu Talvivaarasta luontoon 


 
Vedenjakajalla sijaitseva kaivos uhkaa tuhota vesistöt pitkälle sekä Pohjanlahden että Suomenlahden suuntaan. Pelkäämme toden teolla, miten Oulujoen vesistön, Saimaan ja koko Vuoksen vesistön kalojen, lintujen ja kasvien käy ensi kesänä raskasmetallitulvan vuoksi.  Miten ihmisten käy? Vaikutukset voivat erityisesti uraanin osalta kestää tuhansia vuosia. Olemme huolissamme jopa Helsingin ja Pietarin uimarantojen kohtalosta.

Suomen Luonto: Talvivaaran vuotoa voi luonnehtia raskasmetallitulvaksi
Uusi Suomi: Vuotoveden uraanipitoisuus jopa 200 -kertainen normaaliin nähden
Greenpeace: Liian suuren riskin ottaminen on ympäristörikos
Kaleva: HS: Talvivaaran vesistövaikutukset levisivät Vuoksen suuntaan
YLEn uutiset: Syke: Metallipäästöt voivat aiheuttaa kalakuolemia Talvivaarassa
Kaleva: Lumijoen vedestä ei juoma- eikä ruokavedeksi, kalakuolemat todennäköisiä
Kuolleita kaloja löytynyt Talvivaaran lähivesistä

Näin vedet virtaavat Talvivaarasta Suomenlahteen Vuoksen vesistössä:
Wikipedia: Vuoksen vesistö



Onneksi Suomen viranomaiset ottivat heti alkuun käyttöön järeimmät aseensa. Uusi Suomi kertoi, että "Viranomainen seuraa tilannetta ja toivoo parasta".

Uusi Suomi: Vuotopaikkaa etsitään parhaillaan - Viranomainen ”seuraa tilannetta” ja toivoo parasta



Kuten tiedämme, Talvivaara on Suomen valtion erityisessä suojeluksessa (toisin kuin luonto), koska Suomen valtio kuuluu Talvivaaran suuromistajiin. Ja onpa Talvivaaran osakkeita presidentti Niinistönkin osakesalkussa. 

TS: Suomen valtio kuuluu Talvivaaran suuromistajiin 
Karjalainen: Presidentti Sauli Niinistö omistaa Talvivaaran kaivosta 
Suomen Luonto: Tästä johtuu epäluottamus Kainuun ely-keskusta kohtaan









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti